Asuntonäytöillä - Osa 1

Olin muutamilla asuntonäytöillä jo itsekseni käynyt, oikeastaan kahdella. Ensimmäiselle poikkesin, kun olin matkalla hiihtämään. Hiihtotrikoot päällä ja monot jalassa en varmaan ollut mikään vakuuttavin ostajakandidaatti, mutta jostain on aloitettava. Toinen kohde oli mielenkiintoinen, 120 neliön rivitalo alle 120 000 euroa, ja rivitaloyhtiön ainoa asunto. Kun normaalit neliöhinnat ovat rivitalossa noin 2000, tuo kuulosti niin mielenkiintoiselta että pitihän siellä käydä. Ykskaks äiti sitten siinä kysyi, että voiko hän lähteä mukaan. En suuremmin ajatellut siinä, sanoin vain että tottakai. Perillä hupi vasta alkoi, kun välittäjä ei oikein osannut sanoa, että olemmeko äiti ja poika, vai puuma ja poika. Talon yhteydessä oli lopulta kaksi halliosaketta, jossa voisi pientä yritystoimintaa pyörittää jos haluaa. Ostamatta jäi.

Tuohon suuntaan

Häiden jälkeisen viikonlopun ajattelin mennä kiertämään vähän lisää, mutta tuo puolisohan sitten ilmoitti, että hän lähtee myös mukaan. Ei kai siinä, istuttiin sohvalle, tapeltiin valittiin kierrettävät asunnot ja haukuttiin ihmisten rumia sisustuksia. Kierrettäväksi kertyi lopulta 5-7 potentiaalista kohdetta, jotka olivat melko lailla samassa hintahaarukassa, lukuunottamatta ensimmäistä helmeä. Ei siinä sitten muuta kuin odottamaan sunnuntaiaamua, jolloin saa laittaa pyhätuulihousut jalkaan, käynnistää tuhannen euron citroenin ja lähteä kohti elämänsä velkakierrettä.

Ensimmäisen kohteen pihaan saavuttiin klo 12:17, kun esittely alkoi varttia yli. Tai olisi saavuttu, mutta juuri kultaisen parinkympin neitokainen paikkasi mopo-taimikälie-autonsa talon minimaaliselle parkkipaikalle jotenkuten poikittain niin, että siinä olivat sitten varattu sekä vierasparkit, että naapureidenkin tolppapaikat. Ainakin poikaystävä ja tytön vanhemmat mahtuivat nousemaan autosta ulos. Lopulta pääsimme asunnon ovelle, ja tuulikaapista eteenpäin päästyä selvisi, miksi kyseinen asunto oli lähes 20 % halvempi kuin muut vastaavat asunnot. Valaistukseltaan, tilavuudeltaan ja sisäpinnaltaan se nimittäin muistutti enemmän tunnelia. Välittäjäparka, näytössä oli meidän ja neidon seurueen lisäksi myös perhe yhden lapsen kera, ja eipä neito tainnut ostajakilpailijoita saada. Asunnossa oli sisällä se pieni vika, että siinä pitäisi uusia keittiö, sauna, vessa, lattia sekä ovenkarmit. Sisäkatto oli kuitenkin kunnossa. Poistuimme katsomaan vielä takapihaa, ja voi surkeuden surkeus. Pieni varjoisa kuoppa, jonne lumiaura todennäköisesti tuuppaa lumet, jos käy pihatien auraamassa.

Havainnekuva

Toinen kohde oli odotuksissamme paras. Polvet tutisten ja silmät kiiluen syöksyin sitä kohti varmistaen, ettei muita katsojia vain ole tulossa paikalle! Eikä nimittäin ollut. Olin aivan varma, että sen nuoren tytönhupakon haamu seuraa meitä koko päivä. Hyvästä asunnosta ei jää paljon kerrottavaa, sisäpinnat olivat erittäin hyvässä kunnossa, pientä sisäremonttia jo tehty, varastotila kunnossa ja pohjaratkaisukin miellytti vielä silmää. Paikka oli kierroksen kallein, että pitääkin olla hyvä. Poistuimme, ja annoimme molemmat paikalle kouluarvosanaksi erittäin positiivisen ysin.

Kutakuinkin tämmönen

Kolmas kohde oli sitten Nokian ikiomassa Neuvostoliitossa, nimittäin Harjuniityssä (ks. kuva). Tähän esittelyyn tuli myös meidän lisäksi toinenkin seurue, he viipyivät paikalla noin 30 s. Esittelija oli sitten jo tyypillinen myyjä, suuret puheet ja kättä paiskatessa tunsi siirappisen otteen puristavan kämmenluita. Asunto oli yllättävän hyvä ennakko-odotuksiin nähden, ja harkitsin vakavasti tarjoavani siitä, ellei se olisi sijainnut kyseisellä alueella, takapiha olisi kaivannut dynamiittia ja vessaa olisi juuri remontoitu. Jos suihku-wc-tila on 5 metriä pitkä, niin kuka jättää vessalle tilaa 110 cm ja laittaa vielä pesukoneliitännän pöntön ja seinän väliin! Sinne mahtui kone, mutta luukku ei mahtunut aukeamaan. Suihkutila oli taas niin pitkä, että kävellessä suihkulta saunaan ehti tukkakin kuivua.

Tältä se lähes näytti.

Neljäs kohde oli yllätysrasti, sillä vanha nuori tuttava oli juuri myymässä omaa asuntoaan, joka osui spekseihimme melko hyvin. Ehdottomasti parempi kuin lähes naapurissa sijainnut kohde kolme, mutta luultavasti kaupat jäävät tekemättä. Huolimatta siitä, että emäntä oli omin pikku kätösin paistanut uunissa vallan herkullista dallaspullaa. Oli niin hyvää, että viidenneksi suunniteltuun kohteeseen emme koskaan ehtineet.

- Tässä välissä oli pakko syödä. Hain Valintatalosta pari karjalanpiirakkaa, johon lisäsin auton takakontissa olleesta ämpäristä hieman munavoita. En tiedä mitä se ämpäri siellä teki, mutta häistä tuota oli yli jäänyt, ja jonnekin olimme sitä kulettamassa -

Viides kohde oli kohteista suurin, ja sitä esitteli muuan tuttavan entinen vaimo. Isot pisteet välittäjälle, sillä hän myönsi suoraan, ettei tässä nyt hyväkuntoista asuntoa myydä. Parketissa oli reikiä johon pienempi kaveri saattaisi hukkua, pesuhuoneen sisäpinnat eivät huononisi vaikka sinne laittaisi norsun päiväksi asumaan, ja takapihan takana kulki melko vilkasliikenteinen tie. Tykkäsin tästä itse paljon, varsinkin kun hinnasta tinkaaminen kuulemma ei olisi kovin vaikeaa. Esitteen mystinen sana "vesivahingo" pelotti vaimoa niin, että tämä jäi pois suunnitelmista.

Kuudes kohde oli aivan lähellä sijainnut uudiskohde. Kysynpä vain yhden kysymyksen. Kun Suomea katselee lentokoneesta, on hyvin vaikea tajuta miksi taloihin tehdään takapihoja, joiden pinta-ala ei ylitä kahta neliömetriä. Eihän tässä ole mitään järkeä!

Kutakuinkin tuon kokoinen takapiha, järven läheisyyden voi aistia

Asunto numero kaksi osoittautui niin kiinnostavaksi, että varasimme sinne ajan myös henk.koht esittelyyn. Oikeasti ostamista harkinneita kävijöitä ei siis ollu missään muussa kuin ensimmäisessä kohteessa, ihan mukava tilanne!